Virtuaalisilla Farmasian Päivillä yli tuhat osallistujaa
- 02.10.2020 at 09:36
Tänään alkanut lääkealan suurin ammattitapahtuma järjestetään koronatilanteen vuoksi kokonaan virtuaalisena.
Tänään alkanut lääkealan suurin ammattitapahtuma järjestetään koronatilanteen vuoksi kokonaan virtuaalisena.
Farmasian Päiville osallistuu tänä vuonna yli tuhat lääke- ja apteekkialan ammattilaista ympäri Suomen. Kaikkiaan tapahtumassa on mukana noin 1 200 henkilöä.
Ohjelmaa on kahden päivän ajan, luentosessioita yhteensä 24. Ohjelma on suunniteltu apteekkien ja sairaala-apteekkien henkilöstöille, lääketeollisuuden asiantuntijoille sekä lääkealan päättäjille.
– Halusimme pitää kiinni alkuvuonna suunnitelluista sisällöistä, vaikka kesän aikana muotoilimme perinteisen tapahtuman virtuaaliseksi. Olen iloinen, että meillä on tapahtumassa mukana yli tuhat osallistujaa. Tämä kertoo siitä, että lääkeala on jo varsin digitaalinen, sanoo toiminnanjohtaja Katariina Kalsta Farmasian oppimiskeskuksesta.
Osallistujat voivat seurata ohjelmaa tapahtuma-alustalla suoratoistona sekä kysyä ja keskustella interaktiivisten luentosalien viestiseinien välityksellä. Luentotallenteet ovat katsottavissa viikon ajan Farmasian Päivien jälkeen.
Tänä vuonna ohjelmassa käsitellään muun muassa pandemioita ja kyberuhkia, syövän hoitoa, kivunhallintaa, sairaalafarmasian uusia aluevaltauksia, tyypin 2 diabetesta, ravitsemushoitoja sekä COVID-19-infektiota.
Farmasian Päivien virtuaalinäyttelyssä voi tutustua näytteilleasettajien tuotteisiin ja palveluihin sekä keskustella heidän kanssaan chatissä tai videopuhelulla. Lisäksi osa näytteilleasettajista tarjoaa omaa oheisohjelmaa osastoillaan.