Hyppää sisältöön

Kysyntäpiikistä huolimatta yli 96 prosenttia asiakkaista sai kaikki haluamansa lääkkeet kaikista resepteistään kertakäynnillä

Lääkkeiden toimitusvarmuus apteekeista on pysynyt erinomaisena. Maaliskuussa tehdyn tutkimuksen mukaan 98,2 prosenttiin resepteistä lääke kyettiin toimittamaan apteekista saman tien.

Tulos oli jokseenkin sama kuin viime vuonna, jolloin toimitusvarmuus oli 98,3 prosenttia. Merkittäväksi tuloksen tekee se, että tutkimus tehtiin viikolla 11, jolla koronatilanne alkoi kärjistyä ja lääkkeiden kysyntä lisääntyi voimakkaasti viikon loppua kohti. Apteekit toimittivat tutkimusviikon perjantaina ja lauantaina jopa puolet enemmän reseptejä kuin vastaavina päivinä viime vuonna, ja reseptiasiakkaita oli keskimäärin 30–40 prosenttia viime vuotista enemmän.

– Kysyntäpiikistä huolimatta 96,4 prosenttia asiakkaista sai kaikki haluamansa lääkkeet kaikista resepteistään kertakäynnillä, kertoo farmaseuttinen johtaja Charlotta Sandler Apteekkariliitosta.

Saatavuushäiriöt yleistyivät hieman

Yleisin syy lääkkeen puuttumiselle apteekin varastosta oli se, että lääkettä tilataan vain tarvittaessa esimerkiksi huonon säilyvyyden tai vähäisen kysynnän vuoksi. Nämä olivat syynä noin kolmannekseen lääkepuutoksista.

Toiseksi yleisin syy puutokselle oli se, ettei lääkettä saatu lääketukusta, eli kyseessä oli valtakunnallinen saatavuushäiriö. Tämä oli syynä noin joka neljännelle puutokselle. Saatavuushäiriöt olivat tänä vuonna hieman yleisempi häiriötekijä lääkkeiden toimittamiselle kuin viime vuonna.

– Lääkevaihdolla kyetään ratkaisemaan valtaosa saatavuushäiriöistä. Tämä on apteekkien perustyötä, ja sillä on iso merkitys lääkehoidon jatkuvuuden turvaamisen kannalta. Tärkeää on myös se, että asiakkaan kanssa käydään läpi, mistä lääkevaihdossa on kysymys, ettei totutusta poikkeava pakkaus ihmetytä, Sandler muistuttaa.

Noin viidennes lääkepuutoksista johtui siitä, että lääke oli tilapäisesti päässyt loppumaan apteekin varastosta tai se oli tilauksessa. Tämä oli tavallisempi syy loppuviikolla, mikä selittyy voimakkaalla kysyntäpiikillä.

Saatavuus pyritään aina ratkaisemaan

Lyhytkestoisissa lääkepuutoksissa, joissa lääkkeen saapumispäivä on lähellä, asiakkaat jäävät usein odottamaan lääkkeen saapumista. Pidempään kestävissä saatavuushäiriöissä asiakasta kehotetaan ottamaan yhteyttä hoitavaan tahoon lääkkeen vaihtamiseksi. Tavanomaista on myös, että apteekit selvittävät muista apteekeista lääkkeen saatavuutta.

– Saatavuus pyritään ratkaisemaan tavalla tai toisella. Onneksi asiakkaat eivät yleensä jätä lääkkeiden hakua viime tippaan, vaan yleensä edellistä pakkausta on vielä jonkin verran jäljellä, kun uutta tullaan hakemaan, Sandler kiittelee.

Lääkkeiden toimitusvarmuustutkimus tehtiin viikolla 11 (9.–15.3.2020) ja siihen osallistui 260 apteekkia ja sivuapteekkia eri puolilta Suomea.

Torstaina 18.6. ilmestyvässä painetussa Apteekkari-lehdessä on virheellisesti uutisoitu toimitusvarmuuden parantuneen viime vuodesta. Virhe johtuu tutkimusraportissa olleesta virheellisestä tiedosta vuoden 2019 osalta.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 0 times
Said to be thoughtful 0 times
Has raised questions 0 times
Disagreed 0 times