Siedätyshoidon suosio kasvaa
Apteekkityö - 16.08.2024 at 08:04
Jo 60 prosenttia uusista hoidoista aloitetaan kielenalustabletilla ja 40 prosenttia pistoksilla.
Siitepölyallergian siedätyshoito on lisääntynyt Suomessa tasaisesti viime vuosina, kertoo korva- ja suusairauksien vastuualuejohtaja Jura Numminen Pirkanmaan hyvinvointialueelta.
Siedätyshoidon suosio on kasvanut erityisesti sen jälkeen, kun hoitomuoto sai oman Käypä hoito -suosituksen vuonna 2019. Lisäksi markkinoille tulleet koivun ja timotein siedätyshoitotabletit ovat helpottaneet hoidon toteuttamista.
– Uusista hoidoista jo 60 prosenttia aloitetaan kielenalustabletilla ja 40 prosenttia pistoksilla, Numminen sanoo.
Vaikka siedätyshoitoa saa nyt entistä useampi, sen käyttöä olisi Nummisen mukaan vielä varaa lisätä. Muissa Pohjoismaissa siedätyshoitoa käytetään edelleen enemmän kuin meillä, vaikka ero onkin viime vuosina kaventunut.
Siitepölyallergian siedätyshoitoa tulisi harkita, jos potilaalla esiintyy hyvästä oireenmukaisesta lääkehoidosta huolimatta allergiakaudella hankalia oireita, jotka häiritsevät esimerkiksi harrastuksia, työntekoa tai yöunta.
– Apteekissakin kannattaa vinkata tästä mahdollisuudesta, jos asiakas kertoo, että oireenmukainen hoito ei tahdo riittää, Numminen toteaa.
Varhain aloitettu siedätys voi ehkäistä astmaa
Siedätyshoito vaimentaa kehon allergista tulehdusreaktiota, jolloin arkea haittaavat oireet vähenevät. Hoitoaika on yleensä kolme vuotta, pistiäisallergiassa viisi vuotta.
Suurin osa saa hoidosta selvästi hyötyä useaksi vuodeksi, eli oireet väistyvät kokonaan tai lievittyvät niin, että potilas pärjää tavanomaisilla allergialääkkeillä. Kun hoidon teho hiipuu, siedätys voidaan tarvittaessa toistaa.
– Lapsilla riittävän varhain aloitettu siedätyshoito voi estää myös allergisen astman puhkeamista, Numminen kertoo.
Hoidon käyttöä rajoittaa, että kaikille allergeeneille ei ole saatavilla siedätyshoitovalmisteita. Jos hoito ei tehoa, taustalla voikin olla jokin muu allergia, joka aiheuttaa oireita.
Koivun tablettisiedätys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille, joten lapsilla koivusiedätyksessä joudutaan vielä käyttämään pistoksia. Heinäallergiassa kielenalustablettia voidaan sen sijaan käyttää viiden vuoden iästä alkaen.