Hyppää sisältöön

Liittojen mielestä viranomaisten tulisi puuttua apteekki-nimen harhaanjohtavaan käyttöön nykyistä herkemmin. Markkinoilla toimii esimerkiksi aggressiivinen Suomen Apteekki -puhelinmyyntiyritys.

Apteekki-nimellä toimiva verkkokauppa ei välttämättä ole apteekki eivätkä apteekit harjoita Suomessa puhelinmyyntiä.

Apteekkariliittoon on tullut useita tiedusteluja muun muassa Suomen Apteekki -nimisestä puhelinmyyntiyrityksestä, joka myy aggressiivisesti vahvaa D-vitamiinivalmistetta. Nimestään huolimatta kyseessä ei ole apteekki.

– Meidän tiedossamme ei ole yhtään puhelinmyyntiä harjoittavaa apteekkia. Jos puhelinmyyjä kertoo olevansa apteekista, on kyseessä mitä todennäköisimmin yritys, joka käyttää apteekki-nimeä harhaanjohtavasti, kertoo viestintäjohtaja Erkki Kostiainen Apteekkariliitosta.

Kuluttajaliitto on huolissaan yhä aggressiivisemmaksi käyvästä puhelinmyynnistä, joka kohdistuu usein heikoimmassa asemassa oleviin kuluttajiin, kuten vanhuksiin ja yksinäisiin ihmisiin, joiden on vaikea torjua myyntipuheita.

– Markkinoinnissa korostetaan valmisteiden olevan välttämättömiä terveen ja täysipainoisen elämän kannalta, huomioimatta näiden aineiden vaikutusta esimerkiksi muuhun lääkitykseen. Apteekki-nimen käyttämisellä yritetään harhaanjohtaa kuluttajia uskomaan, että kyseessä on valvonnan alainen apteekkitoiminta, jolla on Suomessa kuluttajien keskuudessa luotettava maine. Puhelimitse tehtyjen sopimusten ehdot jäävät usein myös epäselviksi ja tilausten lopettaminen on hankalaa, ellei mahdotonta, toteaa johtava lakimies Tuula Sario Kuluttajaliitosta.

Lääkkeitä verkon välityksellä ostavan kannattaa aina varmistaa, että asioi oikean apteekin kanssa, sillä apteekki-nimellä verkossa toimiva yritys ei välttämättä ole apteekki.

Apteekki-nimen käyttämisellä yritetään harhaanjohtaa kuluttajia uskomaan, että kyseessä on valvonnan alainen apteekkitoiminta, jolla on Suomessa kuluttajien keskuudessa luotettava maine. Tuula Sario, Kuluttajaliitto

Laillisen apteekin verkkopalvelun eli verkkoapteekin tunnistaa yhteiseurooppalaisesta tunnuksesta, josta klikkaamalla pääsee kansallisen lääkeviranomaisen ylläpitämään luetteloon kyseisessä EU-maassa toimivista laillisista verkkoapteekeista. Jos luettelossa ei ole mainintaa verkkoapteekista, se on laiton.

Kuluttajaliitto ja Apteekkariliitto muistuttavat, että lääkkeiden laittomassa verkkokaupassa liikkuu paljon lääkeväärennöksiä ja että apteekiksi tekeytyvän puhelinmyyntiyrityksen neuvot ja ohjeet voivat olla virheellisiä.

Liittojen mielestä viranomaisten tulisi puuttua apteekki-nimen harhaanjohtavaan käyttöön nykyistä herkemmin.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 0 times
Said to be thoughtful 0 times
Has raised questions 0 times
Disagreed 0 times