Helsinki tarvitsee apteekkimuseon
- 31.03.2016 at 10:00
”Joskus kannattaa investoida myös historiaan. Kulttuuriperintö on perinnöistämme se arvokkain”, kirjoittaa Joutsen apteekin museotoimintaa kannattava Pekka Haavisto.
KUN MUNKKIVUOREN ostoskeskukseen rakennettiin lisäosa vuonna 1964 – se, jonka alle kaukokatseisesti tehtiin jo valmiiksi Munkkivuoren metroasema – menetimme suuren kuopan, jonka jäällä luistelimme talvisin.
Mutta saimme sentään apteekin. Meistä tuli sen vakioasiakkaita, salmiakkijauhon ja rintasokerin vuoksi. Molempia myytiin pienissä valkoisissa pusseissa.
Olin toki jo kokenut apteekinkävijä. Kesällä Teiskossa olimme monta kertaa isäni kanssa ajaneet sinivalkoisella Moskvich 403 Skandinavialla Teiskon kirkkotien varressa sijainneelle Härmälän apteekin lääkevarastolle.
Jos ei tauti parantunut Teiskon apteekin rohdoilla, niin sitten se taisi olla kuolemaksi.”
Vaalea puurakennus, suuri ovi, puhtauttaan kiiltelevä maalattu puulattia – ja tyrmäävä lysolin haju.
Ostoslistakin oli selvä: Kolotukseen aspiriinia, jota Haikan mummilta kului ruokalusikallinen päivässä. Pitkän iän salaisuus.
Ellei se ollut Rautaviini, jota sitäkin meni hyvä määrä.
Jomotukseen Hota-pulveria. Uni tuli paremmin valeriaanan kanssa. Kamferiöljyä korvasärkyyn ja sydänvaivoihin. Hoffmanin tipat kaikkeen muuhun.
Paitsi vatsavaivoihin Thielemannin tai Inosemzeffin tippoja.
Jos ei tauti parantunut Teiskon apteekin rohdoilla, niin sitten se taisi olla kuolemaksi.
JOSKUS, VUOSIKYMMENIÄ myöhemmin, kysyin Helsingin yliopiston apteekista Inosemzeffin tippoja.
Farmaseutti tuijotti järkyttyneen näköisenä: ”Mihin olet niitä käyttänyt?”
”Aina lapsena kipeään vatsaan”, vastasin.
”Nehän ovat oopiumuutetta, etkä tiennyt sitä?” hän sanoi.
Aina oppii. Nyt kuljen apteekin itsehoitohyllyjen välissä, ja vaikka lääketiede ja lääkkeiden kehitys ovat edenneet harppauksin, muistan kai vähän nostalgisesti vanhojen apteekkien tunnelmaa.
AINAKIN SEN OLEN OPPINUT, että yhteys ihmisen henkisen ja ruumiillisen hyvinvoinnin välillä on monisäikeinen. Henkinen huonovointisuus voi heikentää myös fyysistä terveyttä.
Tämä tuli mieleeni, kun avasin Helsingin Lapinlahdenkadulla Joutsen apteekin oven. Jos pelkät apteekin kaapit, hyllyt, tiski ja tyhjät lasipullot voisivat parantaa ihmisen, Joutsen apteekista kävelisi ulos tervettä väkeä. Historia on läsnä interiöörissä ja paikan hengessä.
KAUPUNGIT JA YHDYSKUNNAT muuttuvat. Mutta myös vanhasta pitää jäädä jälki, historian kerrostuma. Näistä kerrostumista tiedämme, mistä olemme tulossa, ja mitä ennen meitä on ollut.
Vanhat interiöörit ja vanhat rakennukset sekä niiden muodostamat kokonaisuudet toimivat meille aikakoneina, mahdollisuuksina palata vanhaan, jo menneeseen.
Siksi hyvät kaupungit sisältävät eri aikakausia ja paljon viitteitä menneisyyteen.
Joutsen apteekin kellarissa, itse kootun apteekkimuseon keskellä, olen tavannut apteekkari Bengt Mattilan, joka omassa apteekissaan ottaa vastaan myös vierailijaryhmiä kertoen heille apteekkitoiminnan historiasta.
Hän haluaisi säilyttää Joutsen apteekin interiöörin, ja säilyttää myös toimivan apteekin sen tiloissa.
Minusta ajatus on hyvä.
Helsinki tarvitsee apteekkimuseon, ja jos siihen voi vielä liittyä joitakin apteekin toimintoja, sen parempi. Museovirasto kannattaa hanketta.
NYT TARVITAAN HYVÄÄ YHTEISTYÖTÄ ajatuksen ympärille.
Toivon, että apteekkialan järjestöt ja eri ammattiryhmät lähtisivät mukaan.
Mukaan tarvittaisiin myös lääketehtaat ja -maahantuojat, Helsingin yliopisto, Helsingin kaupunki, opetusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö ja ympäristöministeriö.
Mitään uutta ei synny, ellei menneisyydestä osata ottaa oppia.
Taloudellisesti tiukkoina aikoina tuntuu melkein synnilliseltä puhua museotoiminnan ja rakennussuojelun puolesta. Raha on kaikkialla tiukalla.
Toisaalta mitään uutta ei synny, ellei menneisyydestä osata ottaa oppia. Joskus kannattaa sen vuoksi investoida myös historiaan. Kulttuuriperintö on perinnöistämme se arvokkain.
Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja.