Helle voi aiheuttaa suuren määrän vakavia terveyshaittoja
- 24.11.2021 at 04:22
Ilmastonmuutoksesta johtuvat hellejaksot voivat aiheuttaa Suomessa satoja kuolemia vuodessa, arvioi THL. Helteessä kuivunut voi saada vakavia haittoja esimerkiksi tulehduskipulääkkeestä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa tulisi ehkäistä helteen terveyshaittoja nykyistä paremmin sekä lisätä yhteiskunnan keinoja varautua helteisiin.
THL:n julkaiseman raportin mukaan keskeinen ongelma on, että varautumisen kansallinen ohjaus on hajanaista ja melko vähäistä. Esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen julkaisemat hellevaroitukset eivät johda ennalta suunniteltuihin viranomaistoimiin.
Neljä vuorokautta tai pidempään kestävien helleaaltojen aikana väestön kuolleisuus lisääntyy Suomessa keskimäärin 10 prosenttia. Myös sairaalahoidon tarve lisääntyy.
Jos helleaalto kestää viikkoja, se voi aiheuttaa THL:n mukaan useita satoja kuolemia. Vakavien terveyshaittojen riski on erityisesti yli 65-vuotiailla ja pitkäaikaissairauksista kärsivillä.
– Kesän 2021 kaltaiset helteet yleistyvät ilmaston muuttuessa. Samalla väestö ikääntyy ja helteen terveyshaitat lisääntyvät, jos muutoksiin ei varauduta riittävän hyvin, kertoo THL:n tutkija Virpi Kollanus.
Munuaiset eivät toimi helteellä normaalisti
THL:n mukaan pitkäaikaissairauksista kärsiviä olisi hyvä ohjeistaa jo ennalta siitä, kuinka kuumuus vaikuttaa sairauteen tai sen hoitoon käytettäviin lääkityksiin.
Apteekkariliiton asiantuntijaproviisori Henna Kyllönen kertoo, että helteen haitat tunnistetaan apteekeissa ja riskeistä kerrotaan osana lääkeneuvontaa.
Kova helle voi aiheuttaa vaaratilanteita esimerkiksi tulehduskipulääkkeiden käyttäjille. Munuaiset eivät toimi normaalilla tavalla kovassa helteessä, varsinkin jos nesteytys on unohtunut ja henkilö on iäkäs.
– Kun munuaiset ovat valmiiksi kovilla, voi itsehoidon tulehduskipulääke aiheuttaa pahimmillaan akuutin munuaisvaurion, Kyllönen sanoo.
Korkea lämpötila voi heikentää lääkkeiden säilyvyyttä. Esimerkiksi rintakivun helpottamiseen käytettävät nitrot ovat herkkiä valolle ja kosteudelle.
– Ellei pakkauksessa ole erikseen ilmoitettu säilytyslämpötilaa, lääke säilyy hyvin alle 30 asteessa. Kotona paras paikka on viileä, varjoinen kaappi, mutta ei kuitenkaan jääkaappi tai kylpyhuone, koska kosteus voi pilata lääkkeet nopeasti. Lääkkeet tulee myös säilyttää alkuperäisissä pakkauksissaan, Kyllönen muistuttaa.
Vuodeosastojen potilaat suurimmassa riskissä
Suurin osa helleaaltojen aiheuttamista kuolemista ilmenee sairaaloiden ja terveyskeskusten vuodeosastoilla, joissa hoidetaan kuumuudelle erityisen herkkää väestöä.
– Jokaisessa laitoksessa tulisi pystyä helteellä viilentämään ainakin osa potilaiden tai asiakkaiden käytössä olevista tiloista sekä toiminnan kannalta kriittiset tilat, Kollanus sanoo.
Myös kotona asuvia riskiryhmiin kuuluvia tulisi THL:n mukaan suojata helteen haitoilta, esimerkiksi tarjoamalla helleaaltojen aikana enemmän kotihoidon palveluja.
Sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi esimerkiksi kuntien viranomaiset, päiväkodit ja koulut sekä työnantajat ja työntekijät tarvitsevat THL:n mukaan ohjeistuksia helteisiin varautumisesta.