Verkkoapteekkitoimintaa on kehitettävä lähipalvelut varmistaen
- 10.03.2022 at 11:03
Jotta apteekkien lähipalveluverkosto ei rapaudu ja lääkkeitä on jatkossakin saatavilla läheltä ja akuuttitarpeisiin, verkkoapteekkitoiminnan pelisääntöjä on tarpeen uudistaa.
TOIMIALA TOISENSA PERÄÄN on kohdannut digimurroksen 2000-luvulla. Apteekit kokivat sen vaiheittain – ensin tiskin takana b-to-b ja nyt asiakasrajapinnassa. Yhä useampi asiakas haluaa asioida verkossa myös apteekin kanssa.
Apteekit olivat hyvin valmistautuneita kuluttajakäyttäytymisen muutokseen jo ennen koronapandemiaa ja pystyivät vastaamaan äkisti lisääntyneeseen etäasiointiin pandemian alkaessa. Nyt jo yli 200 apteekilla on myös verkkoapteekki. Verkkoapteekkien osuus apteekkien myynnistä on vielä vaatimaton – muutaman prosentin luokkaa – mutta se saattaa kasvaa nopeastikin jo lähivuosina.
Harvaanasutussa Suomessa lääkkeiden hyvä saatavuus koko maassa turvataan apteekkien sijainninohjauksella ja apteekkilupaan sisältyvällä velvoitteella, jonka mukaan apteekkarin tulee huolehtia lääkkeiden hyvästä saatavuudesta apteekin sijaintialueella.
Tähän asti se on onnistunut erinomaisesti. Vuodesta toiseen apteekkien toimitusvarmuus on ollut 99 prosentin luokkaa eli 99 reseptiin sadasta lääke on löytynyt heti apteekin varastosta.
Verkkoapteekkitoiminnan pelisääntöjä on tarpeen uudistaa.
VERKKOAPTEEKKITOIMINTA HAASTAA lääkkeiden alueellisen saatavuuden turvaamisen perustaa, sillä verkkoapteekki voi toimia koko maassa. Tämä on johtanut verkkoapteekkitoiminnan voimakkaaseen keskittymiseen viime vuosina. Jos se jatkuu ja arviot verkkoapteekkitoiminnan kasvusta pitävät paikkansa, moni pieni kivijalka-apteekki voi menettää toimintaedellytyksensä jo lähivuosina.
Ihmiset haluavat asioida apteekkien kanssa myös verkossa ja apteekit haluavat heitä siellä palvella. Jotta apteekkien lähipalveluverkosto ei rapaudu ja lääkkeitä on jatkossakin saatavilla läheltä ja akuuttitarpeisiin, verkkoapteekkitoiminnan pelisääntöjä on tarpeen uudistaa. Ei voi olla niin, että Helsingistä käsin koko maassa toimiva verkkoapteekki poimii rusinat pullasta ja vaarantaa näin etenkin ikääntyneille tuiki tärkeän lähipalveluverkoston.
VERKKOAPTEEKKITOIMINNAN TULEVAISUUS on parhaillaan mietinnässä lääkeasioiden uudistusta valmistelevassa sosiaali- ja terveysministeriön apteekkijaoksessa. Jos apteekkien lähipalveluverkosto halutaan säilyttää, pitää verkkoapteekkitoimintaa kehittää vastuullisesti niin, että se on jatkossakin osa kivijalka-apteekin toimintaa, ei keskity liiaksi eikä vaaranna apteekkien lähipalveluita.
Kirjoittaja on Apteekkariliiton vietintäjohtaja ja Apteekkari-lehden päätoimittaja
Nätapoteken bör utvecklas utan att närservicen äventyras
BRANSCH EFTER BRANSCH har upplevt en digital omvälvning på 2000-talet. Apoteken upplevde den stegvis – först bakom disken b-to-b och nu i kundgränssnittet. Allt fler kunder vill sköta ärenden på nätet, också med apoteket.
Apoteken var väl förberedda för förändringen i konsumentbeteendet redan före coronapandemin och kunde svara på de plötsligt ökade distanskontakterna när pandemin började. Nu har över 200 apotek också ett nätapotek. Nätapotekens andel av apotekens försäljning är ännu anspråkslös – några procent – men den kan öka snabbt de närmaste åren.
I det glesbebyggda Finland tryggas en god tillgång på läkemedel i hela landet med styrning av apotekens läge och skyldigheten som ingår i apotekstillståndet som säger att apotekaren ska se till att tillgången på läkemedel är god i apotekets område.
Hittills har det lyckats utmärkt. År efter år har apotekens expeditionssäkerhet varit cirka 99 procent, vilket betyder att för 99 av hundra recept har läkemedlet funnits i apotekets lager.
Nätapotekens spelregler behöver förnyas.
NÄTAPOTEKSVERKSAMHETEN KAN RUCKA på grunden till en heltäckande tillgång på läkemedel, eftersom nätapotek kan verka i hela landet. Det här har lett till en kraftig koncentration av nätapoteksverksamheten. Om den fortsätter och uppskattningarna av nätapoteksverksamhetens tillväxt håller streck, så kan många små fysiska apotek förlora sina verksamhetsförutsättningar de närmaste åren.
Människor vill handla på apotek också på nätet och apoteken vill betjäna dem där. Om apotekens närservicenät ska hållas intakt och läkemedel ska finnas tillgängliga på nära håll och vid akut behov, så behöver nätapotekens spelregler förnyas. Ett nätapotek som verkar från Helsingfors över hela landet kan inte få plocka russinen ur kakan och äventyra närservicenätverket, som är så viktigt särskilt för äldre.
NÄTAPOTEKSVERKSAMHETENS FRAMTID begrundas just nu i social- och hälsovårdsministeriets apotekssektion, som förbereder reformen av läkemedelsärenden. Om vi vill bevara apotekens närservicenätverk måste nätapoteksverksamheten utvecklas ansvarsfullt på ett sådant sätt att den även i fortsättningen är en del av de fysiska apotekens verksamhet, inte koncentreras för mycket och inte äventyrar apotekens närservice.
Skribenten är kommunikationsdirektör på Apotekareförbundet och chefredaktör för tidskriften Apteekkari