Hyppää sisältöön

Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu uusi asetus Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen maksullisista suoritteista. 

Apteekkiluvan hintaa ehdotetaan nostettavaksi 5 000 eurosta 5 500 euroon, sivuapteekkilupa kallistuisi 2 500 eurosta 2750 euroon ja apteekin palvelupisteen toimilupa 1250 eurosta 1 400 euroon. Apteekin verkkopalvelun ennakkoilmoituksen käsittely kallistuisi 1 000 eurosta 1 100 euroon.

Apteekkitarkastuksen hintaa ehdotetaan nostettavaksi 4 000 eurosta 4 400 euroon ensimmäisen päivän osalta, lisäpäivien hinta olisi 2 000 euron sijasta 2 200 euroa.

Sivuapteekin tarkastuksen hinta pääapteekin tarkastuksen yhteydessä kallistuisi 1 000 eurosta 2 200 euroon ja erillisenä tarkastuksena hinta olisi 2 000 euron sijasta 3 300 euroa.

Maksujen nostamista perustellaan kasvaneilla kuluilla, kuten inflaatiolla ja Fimean henkilöstön palkkakustannusten nousulla vuosina 2023 ja 2024. Lisäksi vuoden 2022 tilinpäätöksessä Fimean suoritteiden kustannusvaikuttavuus oli miljoona euroa alijäämäinen.

Ministeriön ehdotus on parhaillaan lausuntokierroksella, joka päättyy 13.9. Apteekkariliitto tulee antamaan asiassa lausunnon ministeriölle. Uusi maksuasetus koskee vuotta 2024.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 0 times
Said to be thoughtful 0 times
Has raised questions 0 times
Disagreed 1 times