Ruotsi korottaa apteekkien saamaa lääkemyynnin katetta
- 12.10.2023 at 07:28
Inflaatio ja kruunun heikentynyt kurssi ovat kurittaneet apteekkien taloutta. Reseptejä on jouduttu toimittamaan tappiolla.
Ruotsissa lääkealan viranomainen TLV (Tandvårds- och Läkemedelsförmånsverket) on ilmoittanut nostavansa apteekkien lääkemyynnin katetta, koska reseptintoimittamisen kustannukset ovat nousseet.
Ruotsin Apteekkiliiton mukaan nosto on erittäin perusteltu, sillä apteekit suorittavat yhteiskunnan kannalta kriittistä tehtävää ja siksi on tärkeää, että ne saavat siitä korvauksen.
– Olen kiitollinen siitä, että TLV on ymmärtänyt apteekkien tilanteen. Uudistus on tervetullut, mutta se ei kuitenkaan kata täysin kaikkia reseptien käsittelystä aiheutuvia kustannuksia, koska inflaatio on noussut ja kruunu heikentynyt niin paljon, sanoo toimitusjohtaja Johan Waller liiton tiedotteessa.
Reseptilääkkeet muodostavat Ruotsissa 72 prosenttia apteekkien liikevaihdosta. Ruotsin Apteekkiliiton mukaan nyt jokainen toimitettu resepti merkitsee apteekille taloudellista tappiota, mikä tarkoittaa, että apteekit ovat riippuvaisia muiden tuotteiden myynnistä.
Apteekit eivät voi siirtää nousseita kustannuksiaan lääkkeiden hintoihin, sillä lääkkeiden hinnat ovat Ruotissakin säädeltyjä. TLV päättää reseptilääkkeiden sisäänosto- ja ulosmyyntihinnat.
Apteekit tarvitsevat korvauksen kiireellisesti
Ruotsin Apteekkiliiton mukaan lääkemyynnin kate kattoi vielä joitakin vuosia sitten lähes 90 prosenttia apteekkien kustannuksista. Sen jälkeen tilanne on heikentynyt selvästi.
Wallerin mukaan apteekit tarvitsevat korvauksen kiireellisesti, koska kustannukset jatkavat kasvuaan.
– Uskon että yhteiskunnan kannalta on hyvä investointi varmistaa apteekeille korvaus pitkällä aikavälillä. Näin apteekkien on mahdollista kehittää toimintaansa ja säilyttää korkea osaamistaso, hän sanoo.
Voi vaikuttaa apteekkien määrään
Ruotsin lääkelaitoksen (Läkemedelsverket) hallituksen jäsen Thony Björk vahvistaa, että reseptilääkkeiden käsittelykustannukset ovat apteekeille jo niin korkeat, että se saattaa vaikuttaa apteekkien määrään.
– Apteekkien talous riippuu vahvasti ilman reseptiä myytävien itsehoitolääkkeiden ja terveystuotteiden myynnistä sekä rinnakkaistuontilääkkeistä, hän sanoo.
Björkin mukaan rinnakkaistuonti Ruotsiin ei ole euron vahvistuessa enää yhtä kannattavaa lääkeyrityksille kuin aiemmin. Tilanne ei kuitenkaan Björkin mukaan ole lisännyt riskiä siihen, että kansainväliset lääkeyritykset lähtisivät pois Ruotsin markkinoilta.
– Apteekkien kustannusten kasvu ei vaikuta lääketeollisuuteen tai potilaiden lääkkeistä maksamiin hintoihin, vaan se vaikuttaa pelkästään apteekkien katteisiin, hän sanoo.