Kela: Lihavuuslääkkeiden kulutus lisääntynyt voimakkaasti – Kokonaiskustannukset kasvaneet 26-kertaisiksi 4 vuodessa
Talous, Yhteiskunta - 08.10.2024 at 09:49
Lihavuuslääkkeiden kustannukset kasvoivat Suomessa 1,7 miljoonasta eurosta 44,3 miljoonaan euroon vuosina 2019–2023.
Lihavuuden hoitoon ja painonhallintaan käytettävien lääkkeiden käyttäjämäärä Suomessa kasvoi vuosina 2019–2023 noin 4 500 käyttäjästä 63 500 käyttäjään, kertoo Kela.
Lihavuuden hoitoon käytettyjen lääkkeiden kokonaiskustannukset puolestaan kasvoivat 1,7 miljoonasta eurosta 44,3 miljoonaan euroon. Kokonaiskustannukset sisältävät sekä sairausvakuutuksesta korvattavat että ihmisten itse maksamat kustannukset.
Käyttäjiä oli siis viime vuonna 15-kertainen määrä ja kustannuksia 26-kertainen määrä verrattuna vuoteen 2019. Kelan mukaan kasvua selittää se, että markkinoille on tullut uusia, tehokkaita lihavuuslääkkeitä.
Ilman saatavuushäiriöitä luvut olisivat vielä isompia
Yleisimmät käytössä olevat lihavuuslääkkeet ovat semaglutidi ja liraglutidi, joita käytetään myös tyypin 2 diabeteksen hoitoon. Semaglutidia osti omakustanteisesti vuonna 2023 noin 47 000 henkilöä, ja liraglutidia noin 16 000 henkilöä. Pääosa näistä ostoista oli lihavuuden hoitoon.
– Lihavuuslääkkeiden käytön ja kustannusten kasvu on ollut häkellyttävän nopeaa. Ilman semaglutidilääkkeiden saatavuushäiriöitä puhuisimme vielä isommista luvuista, sanoo Kelan erikoistutkija Heini Kari Kelan tiedotteessa.
Uudet lihavuuslääkkeet ovat kalliita, mutta kysyntää on
Suomeen on tullut viime syksyn jälkeen saataville kaksi uutta lihavuuden ja painonhallinnan hoitoon käytettävää lääkettä, semaglutidia sisältävä Wegovy ja tirtsepatidia sisältävä Mounjaro. Kuukauden ylläpitävä lääkehoito näillä molemmilla lääkkeillä maksaa yli 400 euroa.
Valmisteet eivät ole sairausvakuutuksesta korvattavia ja niitä on tuotu maahan rinnakkaistuontivalmisteina. Lääkkeiden korvattavuuden edellytykset ja hinnan kohtuullisuus tulee arvioitavaksi, mikäli lääkeyritys hakee lääkevalmisteelle korvattavuutta Suomessa.
– Lihavuuslääkkeiden mahdollisia kustannuksia yhteiskunnalle olisi hyvä pohtia jo ennen kuin korvattavuusasiat tulevat Lääkkeiden hintalautakunnan päätettäväksi. Tanskassa arvioitiin viime vuonna, että lihavuuslääkkeen ostojen korvaaminen kaikille potentiaalisille käyttäjille voisi maksaa yli 3 miljardia euroa vuodessa, Kari sanoo.
Suurin osa lihavuuslääkkeiden käyttäjistä on maksanut lääkkeensä itse. Yhteiskunta maksoi sairausvakuutuksesta korvauksia lihavuuslääkkeistä noin 3,8 miljoonaa euroa eli alle kymmenyksen kokonaiskustannuksista vuonna 2023.
Monet Suomen verrokkimaat, kuten Ruotsi, Tanska ja Saksa, eivät ole korvanneet uusimpia lihavuuslääkkeitä kustannussyistä. Toisaalta lääkärijärjestöt useissa maissa ovat ottaneet kantaa lihavuuslääkkeiden lääkekorvattavuuksien puolesta. Ruotsissa on myös perustettu komitea, joka on arvioinut lihavuuden hoidon kokonaisuutta myös potilaita osallistaen.