Farmasian Päivät pidetään lähitapahtumana
- 23.09.2021 at 08:45
Farmasian oppimiskeskus varautui viime hetkiin asti tiukkoihin koronarajoituksiin ja etätapahtuman järjestämiseen.
Farmasian oppimiskeskus joutui pohtimaan viime hetkille saakka, miten koronarajoitukset vaikuttavat tapahtumaan tai täytyykö tapahtuma järjestää virtuaalisena.
– Tapahtumaan on viikko, joten nyt emme enää voineet odottaa Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöstä, vaan tiloja on ollut pakko ryhtyä rakentamaan Messukeskuksessa. Päättäjien viesti on kuitenkin ollut vahva, että rajoitukset tullaan purkamaan lokakuun alussa, kertoo Farmasian oppimiskeskuksen toiminnanjohtaja Katariina Kalsta.
Viime vuonna virtuaalisesti
Vuosi sitten Farmasian päivät oli pakko järjestää ensimmäistä kertaa virtuaalitapahtumana.
– Vaikka virtuaaliset Farmasian Päivät 2020 saivat luentosisällöistään erinomaista palautetta, jäivät verkostoituminen ja kollegojen kohtaaminen puuttumaan. Tästä syystä ammatillisella lähitapahtumalla on myös paikkansa digitalisoituvassa maailmassa, Kalsta uskoo.
Virtuaalitapahtuman osallistujamäärä oli noin 1 200 kävijää, kun normaalisti kävijöitä on ollut noin 4 000 – 5 000.
Epävarmana jatkunut tilanne on karsinut tapahtuman osallistujamäärä myös tänä vuonna: osallistujia arvioidaan tulevan Messukeskukseen noin 2 000.
Farmasian Päivät on ensimmäinen isompi ammatillinen messutapahtuma Helsingin Messukeskuksessa koronarajoitusten alun jälkeen.
Tilaisuudessa noudatetaan viranomaisten rajoituksia ja turvallisuusohjeita koronavirustartuntojen ehkäisemisessä.
Osallistujilta edellytetään maskin käyttöä, ellei käytölle ole terveydellistä estettä. Lisäksi suositellaan tapahtumaan osallistumista vain, jos on täysi rokotussuoja, sairastettu korona tai tuore negatiivinen testitulos.
Kaksi päivää, neljä luentosalia
Farmasian Päivien ohjelma on suunniteltu apteekkien ja sairaala-apteekkien henkilöstöille, lääketeollisuuden asiantuntijoille sekä lääkealan päättäjille.
Perjantaina ja lauantaina käytössä on aamusta iltaan neljä luentosalia. Luentokokonaisuuksia on yhteensä 17. Jokainen kävijä voi räätälöidä oman lukujärjestyksen Farmasian Päivien ilmaisessa kännykkäsovelluksessa.
Luennoilla kerrotaan esimerkiksi lääkitysturvallisuudesta, suomalaisesta lääkekehityksestä, apteekin sometähdistä, apteekkirokotuksista, lääkealan uudistamisesta ja sekä siitä, miten pandemiatilanne on vaikuttanut lääkealaan.
Osasta asiantuntijaluennoista on tarjolla myös tallenteet, jotka ovat katsottavissa tapahtuman jälkeen. Tilaisuuteen on mahdollista ostaa lippu pelkästään videotallenteisiin.
Luentojen lisäksi ohjelmassa on aiempien vuosien tapaan palkintojen jakoa avajaistilaisuudessa, jonka juontaa uutisankkuri Piia Pasanen. Avajaisissa palkitaan Vuoden opetusapteekki, Vuoden lääkeinformaatioteko, Albert Wuokon palkinnon saaja sekä posterikilpailun voittajat.
Farmasian Päivien näyttelyssä on mukana noin 80 lääkealan yritystä.