Hyppää sisältöön

Meilahden sairaala-alueella avautui tänään 23. maaliskuuta kaikille avoinna oleva apteekki. Apteekkia on toivottu pitkään ja nyt sellainen sijaitsee keskeisellä paikalla uuden Siltasairaalan aulassa, Meilahden sairaalojen yhteisen pääsisäänkäynnin vieressä.

Apteekkari Tuija Tilander-Leppä on käyttänyt koko alkuvuoden apteekin perustamiseen, sillä alueella ei ole koskaan aiemmin ollut apteekkia. 

Alkuvaiheessa hän voi vain arvioida pitkän apteekkikokemuksensa perusteella, millaisen henkilökuntamäärän, lääkevaraston, tuotevalikoiman ja aukioloajat apteekki tarvitsee palvellakseen asiakkaita parhaalla tavalla. 

– Tämä on kuin mustaan aukkoon tippuisi, tuore apteekkari naurahtaa.

Aukioloajat muuttuvat asiakasvirtojen mukaan

Apteekki on aluksi auki arkisin klo 8-18, sillä sairaalaympäristössä suurin kuhina loppuu neljän aikoihin.

Viikonloppuisin apteekki on ensimmäiset viikot suljettu, mutta suunnitelmissa on kokeilla lauantaiaukioloa heti pääsiäisen jälkeen.

– Seuraamme herkällä korvalla toiveita ja tarvittaessa laajennamme myöhemmin aukioloja iltaan ja viikonloppuun, Tilander-Leppä suunnittelee.

Apteekkari on varautunut tekemään itse pitkiä työpäiviä. Apteekissa työskentelee hänen lisäkseen seitsemän farmasian ammattilaisen ja kahden teknisen muodostama tiimi.

Tuotevalikoima kasvaa ja kehittyy

Apteekkarien lakisääteinen velvollisuus on huolehtia alueensa asukkaiden lääkehuollosta. Tilander-Leppä arvelee, että asiakaskunta tulee koostumaan sairaalan potilaista, heidän omaisistaan, sairaala-alueen tuhansista työntekijöistä sekä Meilahden asukkaista.

Tulevat kuukaudet näyttävät, minkälaiseksi tuotevalikoima ja lääkevarasto kehittyvät. Apteekin perustuotevalikoima tuskin riittää, koska sairaalasta kotiutuvat saattavat tarvita lääkkeitä, joita ei normaalisti pidetä varastossa.

– Meilahden sairaala-alueella hoidetaan hyvin monen erikoisalan potilaita. Haluaisin apteekkiin valikoiman, joka tukee heidän hoitoaan. Tuotevalikoima täytyy rakentaa pala palalta asiakkaiden tarpeiden mukaan, Tilander-Leppä sanoo.

Ideaalitilanteessa apteekki saisi osastoilta tietoa kotiutuvien potilaiden lääketarpeista, niin lääkkeet voisi tilata etukäteen valmiiksi tukusta.

– Olen valmis kaikenlaiseen yhteistyöhön. Ensin pitäisi löytää oikeat yhteistyötahot. Tämä on valtava instituutio ja kaikilla on kädet täynnä töitä. Olen ollut yhteydessä HUS Apteekin suuntaan, koska sairaala-apteekin henkilökunta on hyvin perillä lääketarpeista.

Ensimmäinen oma apteekki

Tuija Tilander-Lepälle Meilahden apteekki on ensimmäinen oma apteekki. Aiemmin hän on työskennellyt proviisorina muun muassa Mannerheimintie 96:ssa sijaitsevassa YA:ssa, joka on aivan sairaala-alueen vieressä 24/7 auki oleva suuri toimipiste.

Lähiympäristössä on muitakin apteekkeja esimerkiksi Töölössä ja Munkkiniemessä. Helsingin apteekit ovat saaneet reilun vuoden ajan sijoittua vapaasti kaupungin rajojen sisällä, sillä Fimea yhdisti 15 Helsingin apteekkialuetta samaksi sijaintialueeksi.

Ainoastaan Meilahden sairaala-alue on rajattu omaksi alueekseen, koska Fimea on halunnut turvata apteekkipalveluiden saannin alueella.

Seitsemän apteekkia sairaaloiden yhteydessä

Viime vuosina Suomeen on perustettu useita kaikille asiakkaille tarkoitettuja apteekkeja sairaaloiden yhteyteen.

Sellaiset on saatu vuonna 2018 Tampereen ja Kuopion yliopistollisiin sairaaloihin, vuonna 2020 Espoon sairaalaan sekä Porin Satasairaalaan. Kesällä 2022 avautui apteekki Vaasan keskussairaalassa. Uusin avattiin maaliskuun alussa Lahteen Päijät-Hämeen keskussairaalaan.

Apteekkariliitto esitti vuonna 2018, että sairaaloiden yhteyteen tulisi voida perustaa nykyistä helpommin avohuollon apteekkeja ja sivuapteekkeja, jotta sairaalasta kotiutuvien potilaiden lääkehoito jatkuisi sujuvasti.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 2 times
Said to be thoughtful 0 times
Has raised questions 0 times
Disagreed 0 times