Hyppää sisältöön

Tein lääkehoidon kokonaisarvioinnin 80-vuotiaalle naiselle. Iäkäs rouva asui miehensä kanssa kerrostalossa. Hän hoiti lääkeasiat edelleen omatoimisesti ja oli hyvin tietoinen lääkkeidensä annostuksista ja käyttötarkoituksista. Rouva oli kiinnostunut myös ravitsemuksesta ja pyrki syömään säännöllisesti neljä kertaa päivässä.

Rouvalla oli todettu osteoporoosi ja eteisvärinä. Välilevyn pullistuma aiheutti hermosärkyä. Ohutsuoleen oli tehty avanne. Verenpainearvot olivat hyvät, eikä rouvaa pystyyn noustessa pyörryttänyt.

Ongelma

Haastattelussa rouva nimesi suurimmaksi ongelmaksi uudelleen aktivoituneen hermosäryn, johon oli kokeiltu useita eri lääkehoitoja. Aktiivista rouvaa harmitti, ettei enää pystynyt ulkoilemaan tai hoitamaan kauppa-asioita itsenäisesti. Kivut häiritsevät myös nukkumista.

Lukuisien lääkekokeiluitten takia rouvalla ei ollut kotona voimassa olevaa lääkityslistaa. Ajantasaisen listan puuttuminen terveydenhuollon järjestelmistä huoletti häntä suuresti.

Ratkaisu

Arviointini pohjalta tärkeimmät lääkitykseen tehdyt muutokset liittyivät kivunlievitykseen. Ehdotin jo käytössä olevan buprenorfiinilaastarin voimakkuuden nostamista. Kivunhoidon tehostamiseksi ehdotin myös parasetamolin ottamista säännölliseen käyttöön ja hermokipulääke gabapentiinin annostuksen nostoa. Lääkäri toteutti ehdottamani muutokset.

Tramadoli sen sijaan lopetettiin, koska se on huono vaihtoehto iäkkään kivunhoidossa. Lääke saattaa esimerkiksi lisätä sekavuustilan ja kaatumisen riskiä sekä aiheuttaa ummetusta.

Unettomuuden hoitoon käytössä olevasta melatoniinista geriatri kirjoitti uuden reseptin isommalle vahvuudelle.

Rouva sai myös toivomansa päivitetyn lääkityslistan. Kiinnitimme huomiota myös lääkehoidon taloudellisuuteen ja rouva sai paljon käyttämästään perusvoiteesta reseptin.

Lisäksi keskustelimme rouvan kanssa ruuan laadusta, proteiinien sekä iltapalan merkityksessä iäkkään ravitsemuksessa. Hän sai lähetteen ravitsemusterapeutille, jossa hän saa lisäohjausta iäkkään ravitsemuksessa huomioitavista asioista sekä ohutsuoliavanteen vaikutuksesta ravitsemukseen.

Seuranta

Lääkitysmuutokset sujuivat ongelmitta. Rouvalla oli aikaisemmin ollut käytössä buprenorfiinilaastari pienemmällä voimakkuudella, joten laastarin käyttö sujui ongelmitta ja hän oli motivoinut myös muihin annosnostoihin.

Hermokivun helpottamisesta pidemmällä aikavälillä en ehtinyt saanut tietoa, mutta lääkitysmuutosten jälkeen rouva vaikutti pirteältä ja oli löytänyt virikkeitä päiviinsä myös kotoa.

Erityisen tärkeäksi rouva koki lääkelistan päivittämisen lääkemuutosten yhteydessä. Tieto siitä, että lääkkeet annostuksineen ovat nyt oikein potilastietojärjestelmässä oli suuri helpotus.

Säännöllisesti Annos ennen arviota Muutos
Gabrion 400 mg, gabapentiini 1 x 3 Annosnosto 1 x 4
Buprenorfiini 5 mikrog. 1 x /vk Annosnosto 10 mikrog. 
Parasetamoli 1 g Tarvittaessa Annosnosto 1 x 2 säännöllisesti
Melatoniini 1,9 mg 1 x 1 Annosnosto 3 mg x 1
Tramal 50 mg, tramadoli 1 x 1 Lopetus
Xarelto 20 mg, rivaroksabaani 1 x 1 Ei muutosta
Bisoprololi 2,5 mg 1 x 2 Ei muutosta
Forsteo 20 mikrog.,teliparatidi 1 x 1 Ei muutosta
Calchichew D3 forte, kalsium/kolekalsiferoli 500 mg/10 µg 1 x 2 Ei muutosta
Tolvon 30 mg, mianseriini 0,5 Ei muutosta
Mirtatsapiini 15 mg 0,5 Ei muutosta
Imovane 7,5 mg, tsopikloni 0,5 Ei muutosta
Tarvittaessa    
Targiniq 5 mg/2,5 mg, naloksoni/oksikodoni    1 x 1-2 Ei muutosta

Tämän arvion teki Sanna-Kaisa Tienhaara, joka on LHKA-erityispätevyyden suorittanut erikoisproviisori Lapuan keskusapteekista.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 0 times
Said to be thoughtful 0 times
Has raised questions 0 times
Disagreed 0 times