Hyppää sisältöön

Suosittu diabeteslääke Ozempic on loppunut alkuvuoden aikana Suomen apteekeista moneen kertaan kovan kysynnän vuoksi. Rovaniemen keskusapteekin apteekkari Minna Loukusan mukaan apteekit eivät saa tilattua Ozempicia tukusta normaalisti, vaan tukkuliike ilmoittaa arvioidun saapumisviikon.

– Se voi kuitenkin vaihtua lennossa. Kun tuotetta saadaan apteekkiin, se menee heti, Loukusa sanoo.

Loukusan mukaan asiakkaat ahdistuvat, kun eivät saa heille tärkeää lääkettä. 

– Se on ihan ymmärrettävää. Tilanne hämmentää, aiheuttaa turhautumista ja pelkoa, jopa aggressiivisuutta. Eräs asiakas uhkasi haastaa minut oikeuteen, kun lääkettä ei ollut saatavilla tukkuliikkeen lupaamana päivänä. Tunteenpurkaukset ovat voimistuneet kevään myötä, kun tilanne vain jatkuu ja jatkuu. 

Loukusan mukaan asiakkaat käyttävät luovia keinoja saadakseen lääkettä.

– Ihmiset seuraavat Lääkehaku-palvelua ja puhelimet alkavat soida heti, kun saamme Ozempicia varastoon. Kyselyjä tulee välillä toiselta puolelta Suomea. Ihmiset ovat pettyneitä, kun emme voi lähettää kylmäsäilytettävää tuotetta verkkokaupan kautta.

Moni myös haluaisi tehdä varauksia, mutta Loukusan mukaan varauskäytäntö ei toimi.

– Aiemmin jotkut asiakkaat tekivät varauksia moneen eri apteekkiin ja varattuja lääkkeitä roikkui hakemattomia apteekeissa. Samaan aikaan osa asiakkaista oli ilman lääkettä.

Ennennäkemätön tilanne

Loukusan mukaan tilanne on raskas kaikille.

– Haluaisimme kovasti auttaa. Olen ollut 12 vuotta apteekkarina, eikä tällaista ole tullut koskaan vastaan. Ymmärrämme asiakkaiden tuskan ja tunteiden kirjon. Selitämme aina uudestaan, että kyse on maailmanlaajuisesta lääkepulasta. Onneksi moni asiakas ymmärtää tilanteen keskustelun jälkeen.

Ozempic-lääkkeen virallinen käyttöaihe on tyypin 2 diabeteksen hoito, mutta lääkäri voi kirjoittaa sitä myös liikalihavuuden hoitoon. Loukusa kertoo huomanneensa potilasryhmien välillä ajoittain syyllistämistä siitä, että lääkettä käytetään eri tarkoituksiin.

– Me apteekissa emme valitse, kenelle lääkettä annetaan. Apteekin perustehtävä on varmistaa, että asiakas saa lääkärin määräämän lääkkeen ja osaa käyttää sitä ohjeen mukaan.

Rovaniemen keskusapteekki toimittaa asiakkaille vain kuukauden annoksen kerralla, jotta mahdollisimman monen asiakkaan lääkehoito olisi turvattu. 

Fimea ei voi puuttua asiaan

Apteekkien ja asiakkaiden ahdinkoa on tuotu myös lääkevalvontaviranomaisen tietoon. Apteekkari-lehti kysyi, mitä Fimeassa ajatellaan tilanteesta.

Ollaanko Fimeassa perillä tilanteesta apteekkikentällä, jaostopäällikkö Johannan Linnolahti Fimeasta?

– Kyllä, mutta Fimean toimivaltuuksilla ei ole mahdollisuutta puuttua tilanteeseen.

Miten asian voisi ratkaista?

– Lääkäreiden tulisi harkita uusien hoitojen aloittamista, kunnes saatavuustilanne normalisoituu. Valmisteen kysyntä on jatkuvasti kasvanut saatavuushäiriöstä huolimatta.

Onko Suomessa harkittu lääkkeen rajaamista vain tietyille potilasryhmille eli esimerkiksi tyypin 2 diabeetikoille?

– Sosiaali- ja terveysministeriö voi rajoittaa lääkkeiden myyntiä lääkelain 19 a §:n mukaisesti vain, jos lääkkeen saatavuusongelma aiheuttaa kansanterveysuhan.

– Myyntiluvanhaltija lähetti maaliskuussa lääkäreille tiedotteen, jonka mukaan Ozempic-valmisteen muu kuin käyttöaiheen mukainen käyttö, eli myös sen käyttö painonhallintaan, vaarantaa saatavuuden. Jos kysyntä kasvaa, valmistuksen haastavuuden vuoksi siihen ei kyetä vastaamaan nopeasti. Tästä syystä potilaan olisi saatava muuta korvaavaa hoitoa, kunnes tilanne normalisoituu, jotta lääkehoidon jatkuvuus voidaan turvata.

Ozempicin suosio yllätti valmistajan

Ozempicia valmistaa globaali lääkealan yritys Novo Nordisk Farma.

Miksi Ozempicia ei riitä kaikille Suomessa, vastuunalainen johtaja Timo Toivonen Novo Nordisk Farma Oy:stä?

– Kysyntä on tällä hetkellä todella suurta. Tuomme Suomeen niin paljon Ozempicia kuin pystymme. Olemme nostaneet tuontimääriä noin 30 prosenttia viime vuoteen verrattuna, mutta sekään ei riitä vastaamaan kysyntään.

Mistä johtuu, että Ozempicia ei ole tarpeeksi?

– Vuosi sitten Ozempicin kysyntä räjähti maailmanlaajuisesti täysin odottamattomasti. Lääketuotanto suunnitellaan aina vuosiksi eteenpäin, joten tuotannon lisääminen ei tapahdu hetkessä. Ozempic on monimutkainen biologinen lääkeaine, jossa on mekaaninen annostelulaite eli kapasiteetin lisääminen tehtaalla vie aikansa.

Onko lääkkeestä pulaa muualla?

– Toimituskatkokset ovat maailmanlaajuisia. Ozempicin kysyntä on suurinta Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa. En osaa sanoa tarkemmin, mikä tilanne on tällä hetkellä esimerkiksi Yhdysvalloissa, mutta sielläkin on ollut pitkiä toimituskatkoksia.

Millä perusteella jaatte lääkettä Suomessa apteekkien kesken?

– Viranomaisten ohjeiden mukaan jako ei saa perustua kaupallisiin syihin eli emme voi suosia omia tai apteekkien sopimusasiakkaita, vaan noudatamme alueellista potilaskysyntää. Olemme arvioineet kysyntää viime vuoden perustella, jolloin lääkettä oli markkinoilla tarpeeksi.

– Ymmärrämme että tilanne on muuttunut selvästi. Saamme paljon puheluita apteekkareilta, joilla on lääkejonossa esimerkiksi parisataa asiakasta. Valitettavasti emme pysty toimittamaan heille enempää lääkkeitä, koska se asettaisi muut apteekit eriarvoiseen asemaan.

Minkä verran Ozempicia tulee Suomeen?

– Tavoitteena on saada tehtaalta lähetys Suomeen kerran kuukaudessa, mutta joskus joudumme odottamaan 2–3 kuukautta. Volyymi on iso, puhutaan kymmenistä tuhansista pakkauksista ja useista rekka-autollisista. Tamrolla on välillä vaikeuksia ottaa näin suuria määriä vastaan, koska valmisteet tarvitsevat kylmäsäilytyksen.

Paraneeko Ozempicin saatavuus lähiaikoina?

– Tuotannon kapasiteettia on nostettu optimoimalla tuotantoa ja lisäämällä työvuoroja tehtaalla. Silti ainakin loppuvuosi vuosi tulee olemaan haastava lääkkeen saatavuuden kannalta. On vaikea sanoa, milloin valmistetta on markkinoilla tarpeeksi, koska emme tiedä tarkalleen, minkä verran kysyntää on. Olemme investoineet useita miljardeja kokonaan uusien tuotantolaitosten rakentamiseen, mutta niiden valmistumiseen menee vuosia.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 5 times
Said to be thoughtful 0 times
Has raised questions 1 times
Disagreed 0 times