Hyppää sisältöön

Dosentti, FaT Pekka Karttunen toimii apteekkarina Siilinjärvellä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on tänään perjantaina 11. joulukuuta myöntänyt apteekkineuvoksen arvonimen apteekkari, dosentti, FaT Pekka Karttuselle.

Karttunen aloitti apteekkariuransa 1988 Varkauden Päiviönsaaren apteekissa. Hän toimi apteekkarina myös Suonenjoen ja Kuopion Petosen apteekissa ennen siirtymistään apteekkariksi Siilinjärven apteekkiin alkuvuodesta 2010. 

Karttunen tunnetaan apteekkialan pitkäaikaisena vaikuttajana. Hän toimii vielä vuoden loppuun asti Apteekkien työnantajaliiton APTA:n puheenjohtajana, tätä luottamustehtävää hän on hoitanut kahdeksan vuoden ajan.

Suomen Apteekkariliiton hallituksessa hän on työskennellyt lähes yhtäjakoisesti vuodesta 1991 lähtien. Karttunen on toiminut myös liiton varapuheenjohtajana.

Karttunen on ollut vahvasti vaikuttamassa myös apteekkifarmasian PD-jatko-opintojen syntymiseen ja kehittymiseen. Hän toimi useita vuosia PD-opintojen johtokunnan puheenjohtajana.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen myönsi Karttuselle Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkin 2010.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 0 times
Said to be thoughtful 0 times
Has raised questions 0 times
Disagreed 0 times