Hyppää sisältöön

Tilastokeskuksen mukaan reseptilääkkeiden kuluttajahinnat eli lääkkeistä maksetut omavastuut laskivat yli 15 prosenttia tammikuusta 2011 joulukuuhun 2020. Itsehoitolääkkeiden hinnat pysyivät lähes ennallaan, nousua kymmenessä vuodessa oli reilun prosentin verran. 

Kuluttajahinnat nousivat samana aikana 11 prosenttia. Elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat kallistuivat liki 14 prosenttia ja taksikyydit liki 28 prosenttia. Taksikyytien hinnat lähtivät jyrkkään nousuun pian heinäkuussa 2018 voimaan tulleen taksiuudistuksen jälkeen. 
 

Lääkevaihto ja viitehintajärjestelmä syinä hintojen laskuun  

Reseptilääkkeiden kuluttajahinnat ovat olleet laskussa jo vuodesta 2003, jolloin lääkevaihto apteekeissa otettiin käyttöön, ja etenkin vuodesta 2009, jolloin lääkevaihtoa täydennettiin viitehintajärjestelmällä. Vuodesta 2003 reseptilääkkeiden kuluttajahinnat ovat laskeneet jopa yli neljänneksen (27 %).

Reseptilääkkeiden kuluttajahinnoissa näkyy viime vuosina voimakasta kalenterivuoden sisäistä vaihtelua, mutta laskeva trendi on jatkunut.

– Alkuvuoden nousut johtuvat lääkekorvauksissa vuoden 2016 alussa käyttöön otetusta alkuomavastuusta. Kela maksaa lääkekorvauksia vasta sen jälkeen, kun asiakas on ensin itse maksanut 50 euroa korvattavista reseptilääkkeistään vuoden alusta lukien. Loppuvuoden laskut taas johtuvat lääkekattojen täyttymisestä, Apteekkariliiton talousasiantuntija Monna Apajalahti-Markkula selittää vaihtelua.

Apajalahti-Markkulan mukaan lääkekustannuksia kasvattavat kuitenkin uudet ja kalliit biologiset lääkkeet. Niistä monille on jo saatavilla hinnaltaan edullisempi kaltaislääke eli biosimilaari, joiden käytön lisäämisellä voitaisiin säästää lääkekuluissa kymmeniä miljoonia euroja vuosittain. 

Tilastokeskus kerää lääkkeiden hinnat kuluttajahintaindeksin laskentaan keskitetystä tietokannasta, johon on tallennettu kaikki Suomen apteekeissa myydyt resepti- ja itsehoitolääkkeet.

Apteekki ei päätä lääkkeen hintaa

Lääkkeissä tukkuhinnan eli apteekin ostohinnan päättää lääkeyritys, ja se on kaikille apteekeille sama. Apteekki ei voi itse hinnoitella lääkkeitä, vaan lääkkeen vähittäishinta apteekissa on laskettava valtakunnallisesta tukkuhinnasta valtioneuvoston lääketaksa-asetuksen mukaisesti. Lääkkeiden hinnat ovat siksi kaikissa apteekeissa, apteekkien palvelupisteissä ja suomalaisissa verkkoapteekeissa samat. 

Apteekkariliitto ehdotti viime kesänä uutta lääketaksamallia, joka laskisi kaikkien reseptilääkkeiden hintoja keskimäärin yli neljä prosenttia, kalleimpien jopa liki yhdeksän prosenttia.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 0 times
Said to be thoughtful 0 times
Has raised questions 0 times
Disagreed 0 times