Hyppää sisältöön

Nyt jos koskaan kannattaa noudattaa vanhaa sanontaa ”ylös, ulos ja lenkille”. Pahin koronaepidemia vaikuttaa olevan takanapäin, joten on aika siirtyä uuteen arkeen.

Yhteiskunta ja erilaiset liikuntapaikat avaavat ovensa yksi kerrallaan. Kynnys lähteä yhdessä ulkoilemaan ystävien ja naapurien kanssa madaltuu.

Talviajan tuoma lisätunti kannattaakin käyttää ensi viikonloppuna liikkumiseen ystävien seurassa.

”Tärkeintä on lähteminen” -kampanjassa Apteekkariliitto, Hengitysliitto, Liikkuva aikuinen -ohjelma ja Liikunnan aluejärjestöt kannustavat hengitysterveydestään kiinnostuneita suomalaisia keräämään niin sanottuja lähtöpisteitä. Jokainen voi myöntää itselleen lähtöpisteen, kun saa itsensä liikkeelle. Kampanja kannustaa arkiliikuntaan matalalla kynnyksellä.

Pandemia vähensi monen liikkumista

Hengitysliiton mukaan korona-ajan rajoitukset ja koronavirustartunnan pelko vähensivät monen hengityssairaan liikkumista.

– Liikkumisen esteet saattavat olla fyysisiä tai henkisiä. Kannustan kaikkia, iästä ja kunnosta riippumatta, ylittämään omat esteensä, Hengitysliiton liikunnan kehittäjä Janne Haarala sanoo.

Vähäisen liikunnan vaikutus terveyteen voi olla merkittävä: jo viikon vuodelepo saattaa heikentää iäkkäällä jalkojen lihasvoimaa jopa 25 prosenttia ja luun tiheyttä 5 prosenttia.

Kaverin puute usein liikunnan esteenä

Toisaalta jo niin yksinkertaiselta kuulostava asia, kuin sovittu liikunta-aika ja -paikka, motivoi liikkeelle lähtemistä. Yhdessä liikkuminen voi myös vähentää hengenahdistuksen ja kaatumisen pelkoja.

– Jos koronatartunta rokotussuojasta huolimatta huolestuttaa, ulkona voi liikkua turvallisesti, Janne Haarala muistuttaa.

Yksi yleisimmistä liikunnan esteistä on kyselyjen mukaan liikuntakaverin puute. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) FinSote -tutkimuksen mukaan joka kolmas suomalainen on kokenut yksinäisyyden tunteen kasvaneen korona-aikana.

Lenkkikaverin voi löytää erilaisista vertaistapahtumista. Esimerkiksi hengitysyhdistykset käynnistävät liikuntaryhmiä eri puolella Suomea.

Tärkeintä on lähteminen -kampanja starttaa kellojensiirtoviikonloppuna 30.–31.10. ja jatkuu marraskuussa lähtöpistekorttikampanjalla, jossa jokainen voi kerätä itselleen liikkeellelähtöpisteitä.

Lähtöpistekortit voi tulostaa verkosta: hengitysliitto.fi/tarkeintaonlahteminen.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 0 times
Said to be thoughtful 0 times
Has raised questions 0 times
Disagreed 0 times